keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Aikapankissa voi vaihtaa palveluksia ja tutustua ihmisiin

 Jakamistaloudesta on puhuttu paljon viime aikoina. Yksi sen muoto ovat aikapankit, joissa samalla paikkakunnalla asuvat ihmiset vaihtavat keskenään työsuorituksia ilman, että raha liikkuu.

Aikapankeissa yksi tunti työtä on aina samanarvoinen. Stadin Aikapankissa, johon kuulun, yhtä työtuntia sanotaan toviksi. Tovi on siis pankin mittayksikkö.

Kun olen auttanut Mattia tunnin verran, ansaitsen yhden tovin, jolla voin ostaa Maijalta tunnin hänen työtään. Työsuorituksia siis ei tarvitse vaihtaa saman ihmisen kanssa päittäin, vaikka sekin on mahdollista. Toveista pidetään kirjaa suljetulla nettisivustolla.

Aikapankit toimivat rajatulla alueella. Ne ovat myös mukava tapa tutustua lähellä asuviin ihmisiin.

Ikkunanpesu on esimerkki palvelusta, jota voi tarjota tai hankkia aikapankista.

 Uudessa elämäntilanteessa tovien käyttäjäksi


Liityin Stadin Aikapankkiin noin vuosi sitten. Olin juuri muuttanut, ja tarvitsin apua lamppujen, taulujen ynnä muiden tavaroiden asennuksissa. Ennen liittymistäni tarkistin, että tämänkaltaista apua on saatavilla, ja sitten olikin helppo tehdä liittymispäätös ja lähettää ensimmäinen vaihtopyyntö.

Käytettyäni ensin muiden palveluksia Aikapankissa, tovini olivat niin sanotusti miinuksella. Piti keksiä, mitä palveluja itse ryhtyisin tarjoamaan. Ajattelin, että koska olen työelämässä käyttänyt tietokoneohjelmia aika paljon, niin taidoistani voisi olla apua jollekulle. Ja kysyntää it-neuvonnalle löytyikin.

Toisen vaihtotarjouksen laitoin kodinraivausavusta. Olin aiemmin käynyt ammattijärjestäjäkoulutuksen ryhtymättä kuitenkaan sitä tekemään työkseni, ja nyt päätin tarjota palvelua aikapankissa. Raivausavulle ilmaantui vieläkin enemmän kysyntää, ja minulle kertyi aika paljon ”plussatoveja”.

Myöhemmin hankin sitten ansaitsemillani toveilla muun muassa ikkunanpesua, hiustenleikkuuta ja jalkahoitoa. Aikapankissa on tarjolla myös esineitä ja esimerkiksi kasvimaan antimia, ja viime syksynä sain sieltä ihania kotimaisia omenoita.

Jokaisella on jotain annettavaa


Etukäteen mielikuvani aikapankista oli se, että siellä on jäseninä varmaan jotain opiskelijaikäisiä maailmanparantajahippejä. Tässä osuin väärään. Aikapankin kautta tapaamani ihmiset ovat olleet ihan tavallisia, kaikenikäisiä ihmisiä – kaikki kivoja ja avoimia luonteeltaan.

Kohtaamiset ovat mukavia. Aikapankki on yhteinen aihe, joka sitoo meitä. Vähitellen kun aikapankkikohtaamisia on kertynyt, alkaa tuntea yhteisöä aika hyvin. Kohtaamisissa saatetaan kysellä vinkkiä, tietäisikö toinen sopivan ihmisen johonkin tiettyyn työtehtävään.

Jokaisella on taitoja, jotka voivat hyödyttää jotakuta toista. Joskus tuttuni, joille olen kertonut aikapankista, huudahtavat että he eivät keksi, mitä voisivat pankissa tarjota. Mutta työn ei tarvitse olla mitään kovin ihmeellistä. Esimerkiksi vanhukset tarvitsevat asiointiapua.

Toivottavasti toiminta jatkuu


Verottaja puuttui muutama vuosi sitten aikapankkien toimintaan. Pitempään mukana olleet aikapankkilaiset ovat kertoneet, että toiminta on hiljentynyt paljon tämän jälkeen.

Toivon, että aikapankit pysyvät toiminnassa edelleen. Niillä on tärkeä sosiaalinen merkitys. Jotkut aloittavat yrityksen testattuaan toimintaa ensin aikapankissa. Lisäksi jos ihmisellä on raskas elämänvaihe, on tärkeää, että voi saada avuksi palveluja toveilla, ilman euroja.

Katso myös:


Yhteishyvä-lehden juttu, johon minua haastateltiin aikapankeista
Vaatteidenvaihtotapahtuma on jakamista ystävien kesken
Kokemuksiani Airbnb:stä. Majoituspalvelu lienee tunnetuin jakamistalouden esimerkki.

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Kenen kuuluu maksaa treffeillä?

Aion nyt kirjoittaa aiheesta, joka on – kröhöm – itsellänikin ajankohtainen. Kun heteromies ja -nainen käyvät treffeillä, kuuluuko miehen tarjota, vai onko se aikansa elänyt perinne? Tulisiko mieluummin molempien maksaa omat syötävänsä ja juotavansa?

Ajatellaan ensin niin, että miehen kuuluu tarjota. Tähän kuvioon mielestäni liittyy semmoinen oletus, että mies on varakkaampi, työssäkäyvä ja potentiaalisen tulevan perheen elättäjä ja ”perheenpää”. Nainen puolestaan on pienituloisempi, ja jos treffit johtavat pysyvään parisuhteeseen, hän saattaa jäädä kotiäidiksi.

Epäilen kuitenkin, että onko tämä ollut koskaan oikeasti suomalaista todellisuutta. Yhdysvalloissa ja monissa Euroopan maissakin kotirouvaperinne on ollut voimissaan pitkään, mutta Suomessa naisetkin on tarvittu työelämään.

Kohta tilataan jätskit! Mutta kukakohan ne maksaa...?

Kuva romanttisesta herrasmiehestä


Mutta onhan se romanttista, että herrasmies tarjoaa kahvit tai illallisen silkkimekossa hymyilevälle daamilleen, protestoi joku. Onkin olemassa monenlaisia mielikuvia deittailusta, joita erityisesti romanttiset elokuvat syöttävät meille. Unelmien prinssi saapuu puvussa kynttiläillalliselle ja myöhemmin lahjoo suklaarasioin, kukin ja koruin sekä vie ajelulle hienolla autolla. Todellisuus on usein arkisempaa.

Ajatus siitä, että miehen on velvollisuus tarjota treffeillä, perustuu treffikumppanien erilaisiin taloudellisiin lähtökohtiin. Nykyisin kuitenkin naiset ovat ihan yhtä lailla työelämässä ja kovillakin palkoilla ja paikoilla. Mikseivät siis yhtä hyvin toimeentulevat, taloudellisesti itsenäiset yksilöt maksaisi molemmat omat juomansa ja ruokansa? Näin ajattelen ainakin itse, suuressa kaupungissa asuvana kolmikymppisenä naisena 2010-luvulla.

Kokemuksia deittimaailmasta


Näkemyksiä on monia. Bongasin erään miehen nettideitti-ilmoituksen, jossa hän suoraviivaisesti kertoi oman toimintatapansa: ”lähetän sinulle lyhyen viestin, sitten sovitaan treffit ravintolaan ja leffaan, minä maksan treffit”. Hän ei siis halunnut pitkää viestittelyä ennen tapaamista.

Tavallaan ilmoitus oli virkistävän määrätietoinen, kun monesti ne ovat semmoisia ”heitä viestiä jos kiinnostaa kysyä jotain”. Tykkään ihmisistä, jotka tietävät, mitä haluavat.

En voi kuitenkaan mitään sille, mutta pohdin, että vaaditaanko tarjotuista treffeistä – tai samaan tapaan annetuista lahjoista – jotakin vastapalvelusta? Se ei ole kauhean kiva ajatus.

Köyhempää voi tukea


Pakkaa voi tietenkin ennestään sekoittaa erilaisilla näkökulmilla. Mitä jos treffikumppaneiden tulotaso on selvästi erilainen, esimerkiksi toinen on opiskelija ja toinen käy töissä? Voi tuntua reilulta, että enemmän ansaitseva tarjoaa pienituloisemmalle. Tehdäänhän meidän suomalaisessa yhteiskunnassakin tulonsiirtoja.

Olisi hauska tietää homo- ja lesbokulttuurista, onko siellä tapana tarjota treffeillä toiselle. Kun molemmat ovat samaa sukupuolta, eivät elähtäneet heteroja koskevat perinteet päde.

Kulttuurien törmäyksiä


Tarjoaminen ravintolassa on myös kulttuurikysymys. Tapasin esimerkiksi ulkomailla tshekkiläistä tyttökaveriani ja hänen poikaystäväänsä. Olimme kahvilassa, ja tämä poikaystävä kysyi minulta ja kaveriltani, mitä haluamme tilata, ja kävi tiskiltä ostamassa ne.

Kysyin häneltä, paljonko oma osuuteni laskusta oli ollut, ja annoin hänelle sen verran rahaa takaisin. Ajattelin olevani kohtelias, sillä eihän se olisi ollut kohtuullista, että yksi ihminen maksaa koko kolmen hengen seurueen tarjoilut.  Moka! Myöhemmin kaverini kuiskasi, että tshekkiläisittäin käytökseni koettiin epäkohteliaaksi. 


Katso myös:


Postaukseni menojen jakamisesta avo- tai avioliitossa


PS. Päivitin oman esittelyni Kirjoittajasta-välilehdelle ja tein oman Info-sivun blogille. Lisäksi loin arkiston, josta kaikki vanhat postaukset löytyvät neljän teeman alle luokiteltuina. Käy kurkkaamassa!