Avis Cardella kertoo koukuttavissa muistelmissaan Spent - Memoirs of a Shopping Addict elämästään shoppailuaddiktina ja tiestä toipumiseen. Kaikki kiteytyy ajatukseen "Miten tyttö, jolla on niin täysi vaatekaappi, voi tuntea itsensä niin tyhjäksi?"
Cardella syntyi 1960-luvun Yhdysvalloissa vaatimattomaan perhetaustaan. Isä oli etäinen ja työskenteli teknisellä alalla. Äiti rakasti muotia, pukeutui näyttävästi ja osti kotiin muotilehtiä säännöllisesti.
Teini-ikäinen Cardella otti nuo Voguet ja Ellet raamatukseen. Uudet vaatteet olivat ystäviä tärkeämpiä.
Lukion jälkeen kirjoittaja ei keksinyt, mitä olisi voinut opiskella, ja päätyi tekemään erilaisia muotiin liittyviä töitä: hiussalongin vastaanottoapulaisena, valokuvaajan assistenttina, ja niin edelleen.
Raha-asioissaan hän oli aluksi varovainen, mutta kun luottokortteja sai helpolla, hän tarttui tilaisuuteen.
Pintaliitoa
Poikaystävät ostivat hänelle myös vaatteita. Tärkeätä oli näyttää hyvältä, pitää kulissia yllä. Pitkäaikaisen liikemiespuolison kanssa Cardella tottui todella korkeaan elämäntasoon. Itsetuntoa hivelivät ystäväpiirin kehut Jil Sanderin vaatteista.
Cardella sai vähitellen töitä muotilehtien toimittajana. Samalla hän kulutti joka ikinen päivä pitkiä aikoja shoppailemassa Manhattanilla lähitavarataloissa.
Shoppailu toi fyysisiä oireita hänelle: kaupassa ollessa aistit terävöityivät, päätä huimasi, ja mielessä takoi: sinun on ostettava jotakin. Ja Cardella osti. Vähitellen uudet ostokset eivät koskaan nähneet kirkasta päivää päällä pidettyinä, vaan jäivät ostoskasseihin vaatekaapin perälle.
Cardellan äiti kuoli nuorena yllättäen. Tätä tapahtumaa, kuten kaikkia muita hankalia elämänsä kysymyksiä, hän vältti kohtaamasta ja pakeni omia tunteitaan. Hän oli täysin ulkoisten vaikutteiden vietävissä: muotimainokset ja -valokuvat, ihailemiensa ihmisten esimerkki ja poikaystävien kehotukset heittelivät häntä suunnasta toiseen.
Sisällään Cardella koki suurta tyhjyyttä ja ahdistusta. Ystäväpiiri ja työ muodin parissa olivat pinnallisia ja raadollisia. Silti hän ajatteli koko ajan, että seuraava ostos; vaate, laukku, voide tai kenkäpari muuttaisi koko hänen elämänsä täydelliseksi. Että kaikki muuttuisi paremmaksi.
Mahdoton yhtälö
Korttitalo romahti parisuhteen päättymisen jälkeen. Enää rikas puoliso ei maksanut useiden satojen dollarien arvoisia merkkivaatteita Cardellan puolesta.
Kaikkien luottokorttien limiitit alkoivat olla täynnä. Vuokria alkoi jäädä rästiin. Silti pakko ostaa oli edelleen tallella - niinpä Cardella nipisti ruoasta. Vähitellen shoppailuaddiktio vaihtoi muotoaan merkkivaatteista edullisiin kosmetiikkaostoksiin ja halpaketjujen vaatteisiin.
Kun ystävä kysyi seuraksi lomamatkalle, hän ei voinut kieltäytyä, sillä olisi ollut liian noloa paljastaa, ettei siihen ole varaa. Ystäväpiirissä raha-asioista ei puhuttu.
Paraneminen alkoi siitä hetkestä, kun Cardella myönsi velkaongelmansa, ja otti yhteyttä luottokorttiyhtiöön sopiakseen maksuohjelmasta.
Riippuvuutta väheksyttiin
Tarinaa oli mielenkiintoista lukea: on pitkän itsetutkiskeluprosessin läpikäynyt Cardella, joka tässä hetkessä kirjoittaa nuoresta, hukassa olevasta Cardellasta äärimmäisen tarkkanäköisesti. Shoppailuaddikti kun on, hän esimerkiksi muistaa kaikki tärkeisiin elämäntapahtumiin liittyvät vaatekappaleet kaikkine yksityiskohtineen.
Cardellan ihmissuhteista lukeminen oli surullista: hän antoi itsensä olla miesten ostettavissa, omistettavissa ja kulutettavissa antamalla ostaa itselleen kalliita lahjoja. Hän eli kultaisessa häkissä kuin näyttelyesineenä. Parisuhteissaan hän ei puhunut rahasta eikä turvannut omaa asemaansa, vaikka puoliso olisi ollut hyvin toimeen tuleva.
Kirjoittajan toipumista hankaloitti se, että ongelmien kulminoituessa 2000-luvun alussa shoppailuaddiktiota ei tunnustettu vielä laajalti, pikemminkin sille naureskeltiin. Shoppailua pidettiin hyvänä tapana rentoutua, se ei voinut olla haitallista.
Suosittelen kirjaa kaikille, jotka miettivät oman shoppailunsa rajoja. Itse luin kirjan englanninkielisenä, en tiedä onko sitä suomennettu.
Avis Cardella: Spent - Memoirs of a Shopping Addict. 2010. Little, Brown and Company.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti