tiistai 23. joulukuuta 2014

Sydämelliset joulun toivotukset (sekä niksi)

Toivotan sydämestäni hyvää joulua ja iloista uutta vuotta 2015 lukijoille!

Ja eihän tämä olisi Rikasta elämää -blogi, ellei jouluunkin löytyisi kulutuskriittistä niksiä.

Huomenna aattona pukinkontista paljastuu jos jonkinlaista lahjaa. Jos lahja ei ole mieluinen, säästä pakkaukset, niin lahja on helpompi myydä eteenpäin! Eteenpäin lahjoitettunakin tavara on mukavampi saajalle pakkauksien kera. Jos et ole aivan varma, tuleeko lahjalle löytymään käyttöä, silloinkin on parempi säästää pakkaukset ja nukkua yön yli ja harkita.

Tuntuuko muuten jostakin tämä lahjan myyminen tai eteenpäin lahjoittaminen "väärältä"? Miksi?

PS. Viime postauksessa kirjoitin siitä, kuinka aiemmin en ole raaskinut hankkia kunnon lämpimiä talvitakkia ja -kenkiä. Nyt molemmat on hankittu, kuten kuvasta näkyy :)

torstai 11. joulukuuta 2014

Kahdessadas kauhuleffa vai tuikitarpeelliset pitkät kalsarit?

Haluan jakaa erään oman havaintoni kuluttamisen järkeistämisestä. Kuten blogini lukijat ovat huomanneet, olen kovasti työstänyt esimerkiksi sitä, minkälaisia vaatteita tarvitsen ja mitä en. Olen vähentänyt taloudestani kovalla kädellä turhaa tavaraa.

Ihmiset ostavat, tai shoppailevat, monella eri motiivilla. Iloon, suruun, tottumuksesta, kun alennuksella saa, tavoitellakseen jotakin ihanneimagoa itsestä... Tai tarpeeseen.

Kappas vaan! Eikö esineitä tulisi ostaa aina vain silloin, kun niitä todella tarvitsee? Esimerkiksi maitotölkkejä harva ostaa keräilläkseen tai piristyäkseen, vaan todelliseen tarpeeseen, oman tai perheenjäsenen ravinnoksi. Mitä jos kaikki ostokset tehtäisiin kuin maitotölkin hankinta - ja muut jätettäisiin kaupan hyllylle?

Se heikko kohta...


Usein ihmisellä on jokin tavaralaji, joka heitä erityisesti houkuttaa ja koukuttaa. Hellemekot, kauhuleffat, korkokengät, viimeisin tietoteknologia... Näitä ostetaan eri tunnetilojen vaikutuksesta, vaikka samaa tavaralajia löytyisi kotoa iso kokoelma jo ennestään.

Itselläni tähän kategoriaan menivät aiemmin ehkä piristävät kirppisostokset. Jos kirpparilta löytyi joku oikean kokoinen kiva vaate, saatoin ostaa sen, vaikka suurempaa tarvetta ei ollut.

Nyt olen muun muassa kuukausittaisen kulukirjanpidon myötä tullut tietoisemmaksi siitä, paljonko minulla menee mihinkin rahaa. Samalla olen alkanut tarkemmin miettimään sitä, mitä todella tarvitsen, jotta elämäni sujuisi mukavasti.

Puutetta ja tuhlausta


Tämä on tuottanut havainnon siitä, että samalla kun olen tuhlaillut johonkin turhaan, olen tarpeettomasti pihistellyt ja pitänyt itseäni puutteessa joidenkin asioiden suhteen. Rahaa on kulunut kohteisiin, jotka eivät ole tuottaneet minulle hyötyä, ja en ole pistänyt rahaa todella tarpeellisiin kohteisiin.

Täällä etelässä lämpötilat ovat toistaiseksi olleet nollan kieppeillä, mutta varmasti jossakin vaiheessa tänäkin talvena on luvassa kovia pakkasia. Olen aina inhonnut pakkasia, lunta ja kylmää, sillä palelen todella helposti.

Tamineet niskaan ja ulos!
Ennen en kuitenkaan ole pitänyt superlämpimien talvitamineiden hankkimista investoinnin arvoisena. Ja niin olen hytissyt talvi toisensa jälkeen hampaat irvessä (ja kalisten, heh). Mutta nyt aion laittaa kunnon varusteisiin rahaa!

Tylsiä mutta tarpeellisia


Ostoslistalla ovat paksu talvitakki ja lämpimät talvikengät. Uskon niiden ilahduttavan elämääni sydäntalven aikana merkittävästi.

Talvitakki ja -kengät ovat aika käytännöllinen ja eivät kovin seksikäs hankinta, mutta sitäkin hyödyllisempi. Niissä raha ohjautuu ohjautuu tarpeelliseen käyttöön.

Tunnistitko kenties itsesi näistä pohdinnoista? Käytätkö rahaa johonkin, jota et välttämättä tarvitse, ja pihistelet toisaalta jossakin tuikitarpeellisessa?

3 vinkkiä edullisiin verkko-ostoksiin

Järki kädessä vaikka alennukset houkuttelee...

Verkkokauppojen ostoksista voi saada alennusta, kun tietää keinot. Tässä TOP-3 vinkit.

1. Ostohyvitys


Ostohyvityksen kautta voi saada jälkikäteen verkko-ostoksista takaisin pienen osan ostoksen hinnasta kauppiaalta. Teknisesti homma toimii niin, että verkkokaupan sivuille täytyy mennä Ostohyvityksen sivulla olevan linkin kautta, jolloin tehty ostos rekisteröityy Ostohyvityksen järjestelmään.

Ostoksesta palautuva summa voi olla tietty prosenttiosuus, esimerkiksi muutama prosentti, tai pieni rahamäärä tehtyä ostosta kohti. Hyvityksen rekisteröitymistä täytyy odottaa jonkin aikaa, esimerkiksi viikko.

Hyvityksiä kerätään hieman isompi satsi yhteen, kunnes sivustolta voi pyytää hyvitysten tilittämistä omalle tilille.

Ostohyvitys ei usein rekisteröidy, jos on selaimellaan mennyt ensin verkkokaupan sivuille ja lisännyt tuotteita ostoskoriin ja sitten vasta avaa Ostohyvityksen sivun.

Verkko-ostosten teko kannattaakin miettiä tietyssä järjestyksessä: ensin avataan Ostohyvityksen sivu ja etsitään sieltä haluttua tuotetta tarjoavia verkkokauppoja. Sitten käydään yksi kerrallaan tutkimassa eri verkkokauppoja sivuston linkkien kautta.

Ongelmia voi myös tulla, jos selaimessaan käyttää mainokset estävää Ad-Blockia.

2. Alennuskoodit


Syöttämällä alennuskoodin verkkokauppaan ennen maksua voi saada prosenttialennuksen tai muun edun. Alennuskoodeja on koottu omille nettisivuilleen, jotka löytyvät googlettamalla. Sivulta voi tarkistaa, löytyykö voimassa olevaa alennuskoodia siihen verkkokauppaan, josta aikoo hankkia jotakin.

3. Ryhmädiilit


Groupon, Facediili, Kimppadiili ynnä muut ryhmädiilit tarjoavat isoja alennuksia tuotteista ja palveluista. Tarjontaa on laidasta laitaan, vaatteista ja elektroniikasta ravintola-aterioihin ja kauneudenhoitoon.

Ryhmädiileistä ostetaan lahjakortti, jolla ostos lunastetaan. Diilit voi tilata omaan sähköpostiinsa ja vaikkapa ohjata tiettyyn kansioon, jota voi käydä katsomassa silloin, kun tarve on hankkia jotakin. Tai sitten voi käydä eri ryhmädiilien sivuilla katsomassa auki olevia diilejä jotain tarvitessaan.

Muistetaan sitten, että vaikka halvalla saisi, sellaista ei kannata hankkia, jota ei oikeastaan tarvitsekaan... ;)

Lisäksi jos tunnistat itsessäsi (ja komeroittesi täysinäisyydessä) taipumuksen ostella liikaa, voit kokeilla määräaikaista ostoslakkoa. Katso täältä vinkit shoppailulakon aloittamiseen.