tiistai 17. kesäkuuta 2014

Nitistä verkon mainokset

Kuva: brandon818

Mainoksia on joka paikassa, ja ne todella vaikuttavat meihin. Kuvittele vaikka Coca-Cola ilman mitään markkinointiviestinnän keinoja - olisi vain tumma kolanmakuinen juoma jota haettaisiin kaupasta omaan täyttöpulloon. Ei TV-mainoksia, ei logoa, ei kurvikasta pulloa, ei tienvarsimainoksia, ei tunnussävelmiä... Mistä brändi muodostuisi? 

Mainokset yrittävät saada kuluttajat tyytymättömiksi ja luoda uusia tarpeita, joita mainostetut tuotteet täyttävät. Niinpä voi olla ihan järkevää vähentää omaa mainoksille altistumistaan.

Nettimainos tarraa tiukasti kiinni


Netissä useilla sivustoilla on mainoksia. Pahimmillaan tuntuu, että mainostajat lukevat ajatuksia - joskus kun olen käynyt jossakin verkkokaupassa katsomassa vaikkapa paitoja, saman verkkokaupan samat paidat ilmestyvät mainoksissa nokkani eteen aivan muilla, jopa ulkomaalaisilla nettisivuilla. Viikkokausien ajan, yrittämässä houkuttaa minut ostamaan, kun olen kerran ilmaissut kiinnostukseni.

Todella ärsyttävää! Menee jo vähän liian pitkälle. Teknisesti tuo on mahdollista toteuttaa, joten härskit kaupittelijat käyttävät tilaisuuden hyväksi.

Simsalabim, mainokset häviävät!


Onneksi nettimainokset voi hävittää silmistään. Taikasana on selaimen lisäosa, joka estää mainoksia näkymästä eri sivustoilla. Googleta "Ad Block + oman selaimesi nimi", niin saat linkin lataussivustolle, josta tuon Ad Block -lisäosan voi ladata ilmaiseksi. 

Minun ei ainakaan edes tarvinnut käynnistää konetta uudelleen, jotta mainokset häviävät verkkosurffailuni varrelta. Ah, mikä selkeys! Nettisivuilla on vähemmän sälää, kun mainokset häviävät näkyvistä. Ja houkutukset heräteostoksiin jäävät entistäkin vähäisemmiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti