sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Lakko lähenee loppuaan

Ostoslakon aikana kirkastui, että siistin talvitakin lisäksi tarvitsen ulkoilutakin.


Lokakuussa aloittamani kolmen kuukauden vaatteidenostolakko lähenee loppuaan. Tammikuun ja uuden vuoden alkaessa minulla on taas lupa ostaa vaatteita.

Kokemus on ollut hyvä, enkä ole yhtenäkään päivänä ollut pulassa sen takia, etteikö minulla olisi ollut päälle pantavaa. Tämän varmisti se, että syyskuussa ennen ostolakon alkamista kävin loppuvuoden kalenteriani läpi ja katsoin, minkälaisia tilanteita ja pukeutumistarpeita minulla tulisi olemaan. Ja ostin sitten valmiiksi täydennystä vaatekaappiin (mitään isoja tarpeita nämä eivät kuitenkaan olleet).

Ostoslista kirkastui


Kolmen kuukauden aikana kävin kyllä vaatekaupoissa ja kirppiksillä katselemassa ja jopa sovittelemassa vaatteita. En kuitenkaan ostanut mitään, fiilistelin vain.

Jossakin vaiheessa oli hirveä himo ostaa jotain tosi trendikästä uutena kaupasta, mutta onneksi himo laantui.

Suunnittelin paljon, mitä tulisin ostamaan lakon päätyttyä. Lopulta laadin varsinaisen ostoslistan tarpeellisista vaatteista ja kengistä, kuten ammattijärjestäjä Sandy suosittelee. Lakko päättyy ihan pian, ja kohta pääsen ostoksille – sopivasti alennusmyynteihin!

Ostoslistassani ennakoin taas tulevaa: vaikka vielä ei täällä etelässä ole ollut pakkasia, haluan ostaa talvipäivien varalle siistit, lämpimät villakangashousut, jotka sopivat töihin.

Pitkä odotus tekee saamisesta makoisaa


On ollut kiva laatia ostoslistaa ja suunnitella myös budjettia ostoksia varten. Itse asiassa Elizabet Dunnin ja Michael Nortonin Happy Money -kirjassa kerrotaan, että kun joutuu odottamaan hankintojen tekoa tai jonkin muun mukavan asian saamista, hankinnasta saatu onnellisuus lisääntyy.

Eli lomalle pääsykin tekee onnelliseksi erityisesti siinä vaiheessa, kun lomaa odottaa. Pian loman jälkeen onnellisuus palautuu samalle tasolle. Tämä on ihan tutkittu fakta!

Repsahduksia


Lakon aikana olen ollut ostamatta uusia vaatteita (mukaanlukien kirppisvaatteet, eli ei siis minulle uusia vaatteita). Sen sijaan rahaa olen käyttänyt vaatteiden ja kenkien huoltoon. Olen käyttänyt kaksi vaatetta korjausompelijalla – eka kerta, kun työllistän ompelijaa, aiemmin olisin ehkä vain ostanut uudet vaatteet rikkinäisten tilalle.

Lisäksi yhden takin vein pesulaan, ja olen ostanut kenkiini pohjallisia.

Lisäksi kolmen kuukauden aikana on tullut pari ”repsahdusta ja lipsahdusta”. Ensimmäinen kävi, kun olin tutun luona auttamassa häntä laittamaan huuto.netiin myyntiin tavaraa. Tutullani oli esillä paljon pois laitettavia vaatteita ja kenkiä, ja kahdet kengät olivat minulle hyvät ja tarpeelliset. Sovimme, että maksan hänelle arvokkaista laatukengistä kympin.

Sain myös joululahjaksi lahjakortin erään asusteen ostoon, ja saadakseni haluamani tuotteen, maksoin itse hieman lahjakortin summan päälle.

Ei eka lakkoilija


En ole suinkaan ensimmäinen suomalainen, joka on pohtinut liiallista vaatteiden shoppailua, niihin kuluvaa rahaa ja vaatteiden ekologista selkäreppua.

Jo vuonna 2008 Johanna Sumuvuori ryhtyi pikamuodin ostolakkoon – peräti vuodeksi. 2010 Uusi Musta haastoi mukaan kuuden vaatteen haasteeseen, jossa oli tarkoitus käyttää vain kuutta arkivaatetta kuukauden ajan. Haasteeseen lähti mukaan muun muassa Pupulandia. Kulutusjuhlassa haastetta pohdittiin kriittisesti.

Kuluneena syksynä syntyi Tavarataivas-dokumentin innoittamana Vaatetaivas-blogi, jossa bloggaaja vie koko suuren vaatekaappinsa varastoon, ryhtyy ostolakkoon ja saa luvan hakea käyttöönsä varastosta yhden vaatteen per päivä. Bloggaaja laski, että hänellä on lähes 400 vaatetta, joiden ostohinta on ollut yhteensä noin 14 000 euroa.

Äskettäin on myös USAsta lähtenyt liikkeelle Project 333, jossa haastetaan elämään 3 kuukautta kerrallaan käyttämällä enintään 33 vaatetta.

Lisää harkintaa


Olen mielestäni oppinut lisää harkintaa. Osaan nyt paremmin hyödyntää jo kaapistani löytyviä vaatteita. Mielikuvitusta käyttäen ja unohtamalla pintamuodin trendikkyysvaatimukset jotkut unohdetut vaatekappaleet voivat sopia uuteen käyttötarkoitukseen.

Toisaalta olen tullut vaativammaksi. En enää jaksa lörähtäviä, sanonko-minkä-väliin jumittuvia alushousuja, vaan vaadin napakoita ja nättejä pöksyjä. Siispä aion uusia osan alusvaatevarastostani.

Toisin sanoen, nyt mietin tarkemmin, mitä ja miksi tarvitsen, ja tulen tästä lähin shoppailemaan täsmäostoksia.

Lakosta lähes pysyvä olotila?


En ole vielä varma, millä politiikalla jatkan tästä eteenpäin vaateostosten tekoa. Lyhyet ostoslakkojaksot ja niiden jälkeen kertyneen ostoslistan toteuttaminen vaikkapa parin viikon sisällä voisi edelleen olla toimiva systeemi.

Syntymäpäiväni on keväällä. Ehkäpä ryhdyn taas ostoslakkoon saatuani tammikuussa ostettua ostoslistalleni kuuluvat vaatteet? Ja palkitsen sitten synttärilahjaksi itseni päättämällä taas lakkoni hetkeksi.

***

Kiinnostaako sinua aloittaa oma vaatteidenostolakko? Katso vinkit uudesta Rikasta elämää -blogin perintöä jatkavasta blogista: Näin aloitat shoppailulakon - 5 askelta mielenrauhaan. 

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kukkaron lepopäivä ja muita niksejä

Tällä kertaa jaan muutaman oppimani niksin säästämiseen ja talouden hallintaan.



1. Kukkaron lepopäivä


Tunnetaan myös nimellä Älä osta mitään -päivä tai kulutusselibaatti.

Monelle mahtuu varmasti viikon varrelle automaattisesti päiviä, jolloin ei tule ostettua mitään. Toisilla tietoinen päätös antaa kukkaron levätä päivän verran voi toimia herätyksenä tarkastella kulutustottumuksiaan.

Älä osta mitään -päivän nimellä vietetään joka vuosi toistuvaa kampanja, joka kannustaa kulutuskriittisyyteen. Tänä vuonna päivää vietetään ensi perjantaina 29. marraskuuta 2013. Lainaus kampanjan kotisivuilta:

Älä osta mitään -päivä haastaa sinutkin kokeilemaan ostoslakkoa yhden päivän ajan. Nyky-yhteiskunnassa ostamatta jättämistä ei ole tehty helpoksi, mutta mielikuvitustaan käyttämällä keksii jokainen meistä varmasti sellaista vaihtoehtoista tekemistä, jonka osana ei ole ostaminen. Jokainen meistä voi henkilökohtaisesti miettiä, kannattaisiko omaa Älä osta mitään -päivää viettää vaikkapa joka viikko tai kuukausi?

Harmi kyllä, itse olen varannut tuolle päivälle hieronnan, josta kyllä täytyy maksaakin... Tosin ehkä saan hieman synninpäästöä, kun ostan palvelun enkä tavaraa. Lisäksi voin ylpeänä ilmoittaa, että lokakuussa aloittamani vaatteidenostolakko on kestänyt hyvin läpi jopa useiden kirppis- ja vaatekauppakäyntien.

Downshiftauksestaan tunnetuksi tullut Leila Simonen (joka on myös lahjakas sananikkari) on lanseerannut puolestaan kulutusselibaatti-käsitteen. Hän kannustaa jättämään päiväksi tai pidemmäksikin ajaksi kaikki maksuvälineet kotiin, jotta asioilla liikkuessa ei voisi toteuttaa yhtäkkiä iskeviä ostoimpulssejaan.

Eli kaikki käteinen ja maksukortit pitäisi jättää kotiin, kun lähtee töihin, opiskelemaan tai muihin päivän puuhiinsa. Tai miksei samantien koko lompakkoa voisi jättää lepäämään.

Tulisiko alaston olo? Itse ainakin huomaan ajattelevani, että aina täytyy olla rahaa mukana varalla, jos sattuu jotakin yllättävää. Toisaalta harva asia on niin kiireellinen, että se ei voisi odottaa yhtä päivää.

2. Säästötilille rohmusuojaus


Jos säästät säästötilille, tilille kannattaa säätää nostorajoitus, jonka mukaan säästötililtä ei voi nostaa varoja verkkopankissa. Nosto on näin mahdollista vain pankin konttorissa käymällä.

Itselläni on ollut säästötili pitkän aikaa. Aluksi nostot tililtä olivat mahdollisia verkkopankissa. Huomasin, että silloin liikennettä säästötilille ja sieltä pois tuli aika paljon. Helposti tuli yliarvioitua, paljonko kulloinkin voin siirtää rahaa säästöön, ja näin säästötililtä piti käydä myös rohmuamassa käyttötilille takaisin usein.

Kesän alussa sovin pankkini puhelinpalvelussa tämän nostorajoituksen, ja säästöt ovat pysyneet nyt hyvin tallessa. Nostot verkkopankissa olivat liian helppoja.

Joillain säästötileillä on jo valmiiksi nostorajoituksia, esimerkiksi rajoitettu määrä nostoja vuodessa. Tällainen voi olla ihan hyvä vaihtoehto uutta tiliä hankittaessa.

3. Paluu oravannahkoihin


Nykyisenä digiaikana raha kuluu maksukorttia höyläämällä ja konkretisoituu summana verkkopankissa. Nollat vain vilisevät ja maksut tapahtuvat napin painalluksella.

Jos haluaa kuitenkin paremmin sisäistää rahan tulon ja menon, kannattaa käyttää vain käteistä. Konkreettisten setelien ja kolikoiden näkeminen ja käsittely saa paremmin tajuamaan rahan arvon.

Kuvittele vaikka summa 150 euroa. Ei vaikuta isolta. Sillä voi ostaa vaikka naisten talvisaappaat tai -takin. Entä sitten, jos kädessäsi olisi kolme 50 euron seteliä? Isoja, punertavia, kahisevia seteleitä. Tuntuu heti paljon arvokkaammalta.

Siispä palkkapäivänä heti pankkiautomaatille! :)

Toki tämä systeemi ei toimi niille, jotka seuraavat talouttaan verkkopankissaan toimivalla palvelulla, joka lajittelee menot lajeittain maksun saajan nimen mukaan. Tällöin kaikki pitää pyrkiä maksamaan pankkikortilla.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Pidä tavaravirrat liikkeessä

Oma kaappini, joka on viime aikoina keventynyt selvästi. Vasen puoli.

 Tämä on jatko-osa elokuussa kirjoittamalleni tekstille vuoden kestäneestä kaappienraivausprojektista. Silloin kerroin hankkeestani, jossa vuoden ajan perkasin yksi kerrallaan kotimme kaappeja ja hankkiuduin tavaroista eroon muun muassa myymällä Huuto.netissä.

Todella paljon tavaraa lähti pois tuon vuoden aikana, mutta kyllä tästä huushollista vielä tarpeetonta kamaa löytyy. Tavara saattaa vanheta, mennä muodista, käydä itselle tarpeettomaksi tai muuten muuttua tarpeellisesta tarpeettomaksi.

Kaappini oikea puoli. Pois ovat lähteneet käsityö- ja pakkaustarvikkeet.

Tarpeellisen tuomarointia


Vuoden projektin jälkeen en jättänyt tavaroiden perkaamista sikseen, vaan tapa jäi päälle. Meillä on hylly, johon silloin tällöin vien tarpeetonta tavaraa, josta pitäisi hankkiutua eroon.

”Ankaruus” tavaralle eli sen punnitseminen, tarvitsenko todella tuota, on kehittynyt edelleen. Luopumisesta on tullut yhä helpompaa, välillä jopa hekumallista.

Kierrän kyllä kaupoissa ja kirppiksillä katselemassa uusia tavaroita, mutta harkitessani ostamista, monesti voiton saa ajatus tyhjästä tilasta, jonka uusi tavara täyttäisi. Mieluummin avaruutta kuin tungosta kotiini.

Yhden riesa, toisen ilo


Mietin aktiivisesti, kuka tuttavapiirissäni saattaisi tarvita meillä hyödytöntä tavaraa. Näin moni tavara on löytänyt uuden kodin. Olen antanut kamaa pois ilmaiseksi.

Äidilleni vein näytille itselleni hieman ison juhlapaidan, ja hän tykkäsi siitä. Toiselle siskolleni olen lahjoittanut pari vaatetta ja ihonhoitotuotteita jotka eivät sopineet minulle. Lisäksi annoin hänelle pakkaustarvikkeita, jotka olivat jääneet minulta yli Huuto.net-myynnin jälkeen. Sisko oli itse aloittelemassa omaa Huuto.net-myyntiprojektiaan.

Meillä on Kierrätyskeskus sopivasti vieressä, ja sinne on lähtenyt sekalaista kamaa kuten kirjoja ja kenkiä. Kierrätyskeskuksessa on myös käsityöpaja, ja sinne lahjoitin ison kasan omia kankaitani ja käsityötarvikkeita. Siinä vasta tuli helpotuksen tunne – käsityötarvikkeet olivat pitkään stressanneet minua muistuttamalla, että joskus pitäisi löytyä monta päivää aikaa ompelupajalle!

Uusia myyntiväyliä


Tein myös päätöksen luopua kaikista omistamistani CD-levyistä. Suurin osa niistä oli jostain vuosituhannen vaihteesta, enkä ollut viime vuosina juuri ostanut enää musaa. Levydivari hyväksyi osan viedessäni levykasaa näytille, ja sain jonkin verran rahaakin!

Jotain vähän arvokkaampiakin tavaroita on kertynyt sivuun omasta tai mieheni aktiivisesta käytöstä. Huuto.net-myyntiin en ole enää jaksanut ryhtyä, se kun kuitenkin vaatii hieman vaivannäköä ja aikaa. Sen sijaan olen kokeillut Facebookin kirppisryhmää, joka toimii omassa kaupunginosassakin. Jokunen tärppi tavaran ostajista tai ilmaiseksi ottajista on sieltäkin tullut.

Ja tästä opimme...


Kaikesta tästä voisi summa summarum koota jaettavaksi vinkkiä, että kannattaa tehdä ylimääräisen tavaran karsimisesta automaatio ja tapa. Pyykätessä, kirjaa laittaessa kirjahyllyyn tai vaatevarastoa vaihtaessa kesäisistä talvisiin voi samalla miettiä, onko kämpässä jotain ylimääräistä ja tarpeetonta.

Toinen vinkki on myös hyvä, ei tosin omani: kun hankit kotiisi yhden uuden tavaran, laita pois yksi tai kaksi vanhaa vastaavaa. Kenenkään asunnossa ei riitä tila, jos sinne hankkii yhden uuden huonekalun toisensa perään eikä laita yhtään vanhaa pois. Sohva, toinen sohva, kolmas sohva, neljäs sohva...

Tilanne pysyy samana, jos kyseessä ovat huonekaluja pienemmät tavarat, prosessissa vain kestää kauemmin.

Pidä tavaravirrat liikkeessä! Se on välttämätöntä, sillä elämäntilanteet ja muoti muuttuvat ja jotkin tavarat yksinkertaisesti muuttuvat roskaksi vanhetessaan.


PS. Rikasta elämää -blogilla on ollut nyt yli 2 000 lukukertaa. Kiitos! :) Sen kunniaksi laitoin mittarin sivun näytöistä esiin.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Katso paljonko naapurisi tienaa - ostamatta iltistä!


Ensi perjantaina eli 1. marraskuuta koittaa kaikkien kateellisten vuoden kohokohta. Silloin saa vertailla, pöyristyä ja katkeroitua!

Ei vaineskaan, kyseisenä päivänä tärkeää tietoa voivat saada myös oman palkkatasonsa oikeellisuudesta kiinnostuneet.

Ensi perjantaina nimittäin julkistetaan vuoden 2012 verotiedot. Ja mikä parasta, kuka tahansa voi kysyä verotoimistosta kenen tahansa tietoja.

Kiinnostavatko naapurin, sukulaisen, kollegan tai pomon tulot? Kaikista näistä on mahdollista ottaa selvää. Myös julkkisten tietoja voi kysyä, eikä tarvitse ostaa tuoretta iltapäivälehteä, jossa taatusti jokavuotiseen tapaan revitellään isokenkäisten tuloilla.

Näin se tapahtuu

Tarvitset muutaman tiedon henkilöstä, jonka verotiedoista olet kiinnostunut. Näitä ovat: etu- ja sukunimi (mieluiten molemmat etunimet mutta toisellakin voi pärjätä), syntymävuosi ja henkilön asuinmaakunta 31.12.2011.

Verohallinto luovuttaa tietoja, jos soitat heidän palvelunumeroonsa tai menet käymään paikan päällä verotoimistossa

Tietoonsa saa henkilön vuoden 2012 verotettavan ansiotulon valtion- ja kunnallisverotuksessa , pääomatulot, verojen määrän sekä mahdolliset veronpalautukset tai mätkyt.

Hyötyä työmarkkinoilla


Uskon, että tulotietojen vertailu toisiin samankaltaisissa tehtävissä tai vaihtoehtoisesti omassa unelmatyöpaikassa työskenteleviin kannattaa. Aina kannattaa tietää oma arvonsa työmarkkinoilla ja se, olisiko mahdollisesti syytä käydä pyytämässä palkankorotusta.

Toki muiden tulotietoja voi kysyä ihan muuten vaan, huvin vuoksikin. Ennen kaikkea sen kuitenkin halusin tällä postauksella tuoda ilmi, että kuka tahansa voi selvittää muiden tuloja, eikä verohallinto luovuta tietoja esimerkiksi vain medialle.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Uutta kohti, ei vanhasta irti



Luin jostakin hyvän ajatuksen: kannattaa miettiä, mitä kohti elämässään haluaa mennä. Eikä sitä, mistä haluaa irti. Aivot motivoituvat paremmin positiiviseen.


Tässä asioita, joita kohti itse haluan mennä: luonto, ulkoilu, ystävät, parisuhde, liikunta, terveys, vauraus, tasapaino, onni, viisaus.


Laitetaan nyt kuitenkin myös yksi asia, mistä haluan tällä hetkellä irti: shoppailu. Nuhjuiset ja epäjärjestyksessä olevat kirpputorit sekä jumputtavaa musiikkia täynnä olevat, turhia tarpeita luovat vaateliikkeet.

Niinpä aion olla vaatteidenostolakossa lokakuusta vuoden loppuun.

Minulla on kaikkea, mitä tarvitsen vuoden loppuun mennessä: kotivaatteita, työvaatteita, urheiluvaatteita, juhlavaatteita. Mahdollisiin pikkujouluihin löytyy asu.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Oppia valtakunnan viralliselta downshiftaajalta

Mökkiranta Mäntyharjulla varhaisena
kesäaamuna. Ilmaisia iloja!

Downshiftaus eli elämän kohtuullistaminen tai leppoistaminen on puhututtanut suomalaisia joitakin vuosia. Helsinkiläinen Leila Simonen lienee tunnetuin henkilö, joka on antanut kasvonsa ilmiölle.

Olin viime viikolla Simosen luennolla Espoon kaupungin työväenopistossa. Hänen kirjansa ovat myös tuttuja, ja olen seurannut lehtikirjoittelua hänestä. 



Ihannevirka jäi taakse


Simonen irtisanoutui vuosituhannen vaihteen kieppeillä omien sanojensa mukaan ”kultalautasella tarjotusta” eläkevirasta sosiaalipolitiikan tutkijana. Hän oli ollut todella ahkera, tunnollinen työntekijä, lähes työnarkomaani. Työ ei kuitenkaan enää tyydyttänyt.

Seurasi ”tiikerinhyppy” tuntemattomaan, ja Simonen ryhtyi yrittäjäksi. Yrittäjänä hän on edelleen, tarjoten koulutuksia ja luentoja, järjestäen elämysmatkoja ja kirjoittaen dekkareita ja tietokirjoja.

Tuolloin 2000-luvun alussa ei puhuttu downshiftaajista, ja Simonen itse törmäsi termiin ensimmäisen kerran erään toimittajan huomauttaessa hänen olevan ilmetty downshiftaaja. Sittemmin hän tuntuu omaksuneen tämän nimityksen täysillä omakseen.



Raha sai uuden arvon


Yrittäjäksi ryhdyttyään Simoselle ei enää tullut automaattisesti palkkaa joka kuukausi, ja hän ryhtyi perehtymään säästämiseen ja sijoittamiseen. Hän tajusi, että laihempia aikoja varten pitää olla varoja säästössä. Nainen opiskeli muun muassa osakesäästämistä.

Oman rahasuhteen uudelleen rakentamisen ohessa Simoselta syntyi kirja Naiset ja raha, joka kuvaa naisten tunnepitoista suhtautumista rahaan. Itse tykkäsin kirjasta, sillä se pani miettimään shoppailuhimoa ja kulutusintoa sekä kannusti ottamaan raha-asiat omiin käsiin.

Viime vuonna ilmestyi toinen tietokirja, Polulta poikkeamisen taito. Siinä Simonen kertoo downshiftaajan tarinansa.



Harkitusti haluttua


Downshiftaus mielletään yleensä työnteon vähentämisenä, esimerkiksi vuorotteluvapaalle tai muulle sapattivapaalle lähtemisenä tai vaikkapa reppureissuna Aasiaan.

Itse ajattelen siitä kuitenkin enemmän niin, että mietitään tarkkaan omia arvoja ja unelmia. Sitten eletään niiden mukaan, eikä ympäristön oletettujen odotusten (”kaikkien kuuluu haluta vakituinen työpaikka, omistusasunto ja lapsia”) tai markkinamiesten yllykkeiden (”kun ostat tämän auton/ mekon/ tabletin, sinusta tulee tyylikäs ja menestyvä”) mukaan.



Olennaisten asioiden upshiftausta


En oikein osaa sanoa, pidänkö itseäni downshiftaajana. Perinteisen määritelmän mukaan en semmoinen ole, sillä käyn kokopäivätöissä. Toisaalta työ on juuri sellaista, kuin haluankin, ja olen tyytyväinen vapaa-aikani määrään ja harrastuksiini.


Elämästä nauttimista - viime talvena lomalla
Karjalohjalla löytyi idyllinen kahvila.


Ajatus ylettömästä joutilaasta vapaan ajan määrästä tuntuu jopa ahdistavalta. Olen semmoinen ihminen, joka tykkää touhuta ja saada aikaan asioita. Kesäloman lopussa olen usein jo himppusen tylsistynyt ja innolla odottamassa töiden alkua.



Alanvaihtoni onnistui


Simosen esimerkistä saadut opit ovat kuitenkin olleet minulle tärkeitä. Polulta poikkeaminen vaatii rohkeutta, se voi tuntua hankalalta ja ympäristö saattaa ihmetellä toisin tekijän ratkaisuja.

Nuorestä iästäni huolimatta olen toteuttanut jo kerran alanvaihdon itseäni enemmän tyydyttävään työhön. Valmistumiseni jälkeen olin töissä pörssiyhtiössä, jossa olisi ollut paljon etenemismahdollisuuksia. Jättäydyin kuitenkin työttömäksi, menin työttömyystuella koulutukseen ja sitten harjoitteluun ja lopulta pääsin kiinni uuden alan töihin. Ja haaveita riittää edelleen!



Lisälukemista:


Kevättalvella 2017 seurasin Simosen jalanjälkiä ja ryhdyin yrittäjäksi.

Maksuton kirjalista "20 +5 parasta kirjavinkkiä oman kulutuksen ja talouden hallintaan" esittelee useita muita downshiftaajien tarinoita, joista voit lukea.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Puskurirahasto pahan päivän varalle



Puskurirahasto on yksi ensimmäisiä suosituksia, joihin talousasioihin syventyvä törmää. Se on yksi oman talouden hallinnan peruspilareista aiemmin aiheenani olleen tulojen ja menojen selvittämisen lisäksi. Vararahasto auttaa, kun jotakin yllättävää tapahtuu.

Yleisimmin olen nähnyt talousasiantuntijoiden suosittelevan, että puskurirahastona pitäisi olla 2-3 kuukauden nettopalkkaa vastaava summa. Toki tarve on yksilöllinen: esimerkiksi vakituinen työsuhde ja pois maksettu asuntolaina tuovat jo paljon turvaa elämäntilanteeseen.

Moni elää kädestä suuhun


Veikkaan, että aika harvalta löytyy suositeltu summa säästöstä.

Tämän vahvistaa Taloustaidossa haastateltu Marttojen talousasiantuntija Teija Jerkku. Lehtijutussa todetaan:
Vararahastona tulisi olla noin kahden kuukauden nettopalkan verran rahaa pahan päivän varalle. ”Ihmisillä puskuri tuppaa olemaan paljon tätä pienempi.”
2-3 kuukauden palkan suuruisia säästöjä suositellaan myös OP-Pohjolan lehdessä:
Raha-asioiden suunnittelu ja pahan päivän varalle varautuminen tuo turvallisuudentunnetta, kun tietää, että tilillä on rahaa seuraavassa kuussa tulevaa suurta laskua tai muita yllättäviä menoja varten.

Erilaisiakin arvioita esitetään


Sen sijaan aivan toista kokoluokkaa puskurirahastoksi suosittaa Terhi Majasalmi Totuus taloudestasi -kirjassaan. Hänen ehdotuksensa on 6-24 kuukauden palkan suuruinen summa. Ekonomina ja yrittäjänä Majasalmi liikkuu ehkä vähän eri maailmassa kuin keskivertokansalainen.

Majasalmen blogissa vieraskirjoittaja Kristiina kertoo, mitä hänelle kävi potkujen jälkeen. Häneltä löytyi 6000 euroa säästötilillä, rahastosijoitus, osakesalkku sekä sijoitusasunto. Puolisolla oli yli 4000 euron tulot. Silti hän toteaa kirjoituksen lopussa pitävänsä omaisuuttaan pienenä. No, riippuu mihin vertaa...

Yllätys mistä tahansa suunnasta


Itselläni tulee mieleen elämäni varrelta yksi vastoinkäyminen, jolloin puskurirahasto oli tarpeen. Kyseessä oli sairastuminen, mutta ei itseni, vaan kissan. Kollia vaivaavat virtsakivat vaativat useita eläinlääkärikäyntejä erilaisine kuvauksineen ja lopulta leikkauksen. 

Rahaa paloi selvästi yli tonni. Lisäksi lemmikin pitää loppuikänsä saada kalliimpaa erikoisravintoa ongelman toistumisen ehkäisemiseksi.

Kannattaa varmaan itse pohtia omalla kohdalla todennäköisimpiä riskejä. Autonomistajalla auton hajoaminen, pitkäaikaissairaalla pitkä sairasloma, pätkätyöläisellä työttömyys... Ja sitten on riskejä, joita ei kerta kaikkiaan osaisi ajatellakaan. 8-vuotiaskin voi sairastua syöpään.

Joka tapauksessa puskurirahastolle löytyy hyvä syy jokaiselle. Itse olen ainakin ottanut tämän neuvon onkeeni. Kun rahaa jää yli, pieni osa voi mennä shoppailuun ja nautintoihin, mutta säästötili saa aina ison osan.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Onnellinen ruuan verkosta ostaja



Yle uutisoi aiemmin tällä viikolla ruuan verkkokaupasta. Enemmistö suomalaisista karsastaa vielä kuljetusmaksuja ja käy mieluummin itse kaupassa. Meidän taloudessa ruokaverkkokauppaa on hyödynnetty kuitenkin jo yli puoli vuotta.

Olen todella tyytyväinen ruokaverkkokaupan tuloon Suomeen. Kaupassa käynti ei todellakaan ollut lempipuuhiani aiemmin, joten verkosta tilaaminen on selvästi parantanut elämänlaatua. (Ja totta puhuen myös kiistelyä puolison kanssa siitä, kumpi siellä kaupassa ehtisi käymään).

Kauppoja on useita

Käytämme enimmäkseen K-Market Ruoholahtea, joka on Keskon pilottikauppa verkkokaupassa. Joskus taloudesta puuttuu suosikkina olevia Rainbow-tuotteita, jolloin tilaus lähtee Alepan Kauppakassiin.

Olemme joskus myös kokeilleet Ruoka.netiä, mutta se oli aika kallis. Nyt tosin hintojen pitäisi siellä olla alempia, ja palvelu toimii lisäksi nykyään lähes koko maassa, kuten Ylekin kertoo.

K-Market on ollut useimmin valintamme verkkosivuston selkeyden ansiosta. Alepalla sivusto on aika sekava.

Tilaukset ovat tulleet ajallaan

Kokemukset ovat olleet pääosin hyviä. Tuotteiden viimeiseen käyttöpäivään on useimmiten hyvin aikaa. Hedelmät ja kasvikset ovat olleet myös suht koht tuoreita.

Verkkokaupasta voi valita ajankohdan, milloin tuotteet tuodaan kotiin. Tämä aikahaarukka on yleensä pari kolme tuntia. Meille tulleet toimitukset ovat hyvin pitäneet kutinsa, vain yksi myöhästyminen on jäänyt mieleen.

Verkossa voi valita, salliiko tuotteiden korvaamisen siinä tapauksessa, että se on loppunut kaupasta. Tässä on ehkä yksi ruokaverkkokaupan heikkouksista. Jos korvaamisen sallii, kauppa valitsee puolestasi korvaavan tuotteen. Jos korvaamista ei salli, voi käydä niin, että koko tilauksen kipeimmin kaivattu tuote jää pahalla onnella puuttumaan kokonaan.

Paljon kerralla on kannattavaa

Kuljetusmaksut ovat noin kympin luokkaa per tilaus. Me olemme useimmiten tilanneet isoja, noin sadan euron satseja kerralla, jolloin täydennetään kaikki wc-paperi-, kuiva-aine-, purkkiruoka- ynnä muut varastot.

Joskus käydään sitten itse kaupassa pienillä täydennysostoksilla. Luonnollisesti alkoholijuomat pitää myös itse käydä hakemassa kaupasta, sillä niitä ei saa myydä verkon kautta.

Ihanaa ajan säästöä

Usein verkkoruokakaupan kohderyhmäksi katsotaan etenkin kiireiset lapsiperheet, liikuntaesteiset ja ikääntyneet. Emme kuulu mihinkään näistä ryhmistä, mutta olemme silti vakiintuneet palvelun käyttäjiksi.

Verkosta ruuan ostaminen säästää aikaa ja energiaa sen verran, että mielestäni kuljetusmaksun maksaminen ostosten päälle on sen arvoista.

Autoton saa kantoapua

Ison satsin tilaaminen tutusta kaupasta kestää noin kaksikymmentä minuuttia. Vastaavan suuruisen ruokamäärän hankkiminen itse kaupassa käymällä vaatisi meiltä yhteiskäyttöautomme hakemisen jommalta kummalta siskoltani ja itse kauppareissun, aikaa menisi moninkertaisesti.

Vastaavasti voisi tehdä useammin yhden hengen voimin pienempiä ostosreissuja, jolloin ostaisi ruokaa sen verran, kuin jaksaa kerralla kantaa: reppu täyteen ja ostoskassi kumpaankin käteen.

Autottomat taloudet voisi siis hyvin myös lukea verkkoruokakaupan kohderyhmäksi.

Silti kallista?

Mutta kymppi kuljetusmaksua päälle sadan euron ruokaostoksiin on kuitenkin 10 prosentin hinnanlisäys, joku saattaa valittaa... No, minusta kannattaa kuitenkin ottaa huomioon säästyvä aika, mieliharmi (ainakin minun tapauksessani!) ja autolla kaupassa käyvillä myös bensa- ynnä muut kulut. Lapsiperheiden ei tarvitse pähkäillä, mihin lapset pannaan kaupassa käynnin ajaksi.

Itse asiassa kaupassakäynnissä koituvista kustannuksista voisi tehdä tarkan laskelmankin . Todellisten kustannusten laskemisen mallina voi käyttää Wikihow'n esimerkkiä, jossa on tässä tapauksessa laskettu – ei todellisia kustannuksia, vaan todellisia tuloja, nimittäin tuntipalkkaa.

Idea on, että saatava palkka ei kerro työpaikan houkuttelevuutta, vaan siinä pitää myös huomioida muun muassa lasten hoidon järjestämisen, työvaatteiden ja työpaikkalounaiden kustannukset sekä kodin ja työn välisiin matkoihin, työmatkoihin, ylitöihin, työpaikan edustustilaisuuksiin ynnä muuhun kuluva aika.


Suosittelen kokeilemaan ruokaverkkokauppaa, vaikka uusien asioiden tekeminen voi tuntua aluksi hankalalta!

PS. Muutin blogin kommentointiasetuksia, ja nyt kommentointi on aiempaa helpompaa kaikille.

PPS. Lue myös maaliskuinen kirjoitukseni aiheesta toisaalla.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Vertaamalla voi tajuta onnellisuutensa

Blogini teemana ovat talous, kuluttaminen ja onnellisuus. Taloudesta ja kuluttamisesta on tullut kirjoitettua jo jonkin verran, joten nyt on onnellisuuden vuoro.

Tuntuuko olo onnettomalta, kun itseään vertaa menestyviin julkkiksiin?



Itse olen oivaltanut jotakin omasta hyväosaisuudestani sillä, että en ole verrannut itseäni julkkiskermaan Victoria Beckhameineen ja Jorma Olliloineen, vaan olen pohtinut, millainen on maapallon keskivertoasukas ja hänen elämänsä.

Maapallon väkirikkaimmat valtiot ovat Kiina ja Intia, joten keskivertoasukaskin olisi jompaa kumpaa kansalaisuutta. Näissä maissa on enemmän miehiä kuin naisia, mutta pohdinnoissani pidän sukupuoleni samana.

Hei, nimeni on Radha

Kiinalaisena tai intialaisena naisena olisin köyhä. Olisin mennyt naimisiin nuorena saamatta valita itse puolisoani. Ehkäisyä olisi vaikeasti saatavilla. Olisin käynyt koulua murto-osan niistä vuosista, jonka koulutukseni täällä Suomessa on kestänyt.

Tekisin raskasta, suorittavaa työtä pitkät päivät. Ay-liike ei kohentaisi työolojani. Lisäksi tekisin perheen kaikki kotityöt, kenties kärsisin myös kotiväkivallasta. Ravintoni olisi yksipuolista, terveydenhoito olisi liian kallista minulle. En olisi koskaan eläessäni matkustanut ulkomaille.

Hyvä Suomi!

On lottovoitto syntyä Suomeen, sanotaan. Mielestäni tässä on jotain ituakin. Totta kai meilläkin riittää yhteiskunnallisia epäkohtia, mutta mittakaava on erilainen kuin kehittyvissä maissa.

Meillä yhteiskunnallinen infrastruktuuri on kunnossa, lainsäädäntöä noudatetaan, ihmisiin voi luottaa, sopimuksista pidetään kiinni. Viranomaisasiat hoituvat nopeasti verrattuna muihin maihin ja ilman lahjuspyyntöjä. Terveydenhoitoa on saatavilla ja yliopistokoulutuskin ilmaista.

Itse ainakin olen aika ylpeä Suomesta. Ja samalla kiitollinen ja tyytyväinen siitä, että olen saanut syntyä tänne.

Suhtautuminen ratkaisee

Haluan vielä tarkentaa, että en tarkoita, etteikö kuka tahansa ihminen voisi olla onnellinen, asui sitten missä tahansa. Rankoistakin kokemuksista voi selvitä voittajana.

Sanontahan kuuluu niin, että ei elämässä ratkaise se, miten asiat ovat, vaan se, miten asioihin suhtautuu.

Historian havinaa

Vielä toinen esimerkki vertaamisen avulla onnekkuuden tajuamisesta niille, joille maantieteellinen vertailu ei kolahda.

Mieheni on kiinnostunut historiasta, ja hän luki kirjan 1600-luvun lopun suurista kuolonvuosista Suomessa. Tuolloin paljon väkeä kuoli nälkään ja tauteihin. Kirjan mukaan ihmiset söivät nälkäänsä esimerkiksi olkia, jotka kuitenkin olivat sopimattomia ihmisen ruuansulatukselle ja lopulta tappoivat syöjänsä.

Siippani saattaa jonkin pettymyksen kohdattuaan todeta, että hänen ei ainakaan tarvitse syödä olkia.

Lopuksi linkkejä kehittyvien maiden ihmisten elämästä kertoviin lehtiin:


Kirjoja:
  • Sarita Skagnes: Vain tytär. 2010.
  • Norma Khouri: Kunniamurha: rakkaus ja kuolema nykypäivän Jordaniassa. 2003.
  • Barnes & Boddy (toim.): Aman: somalitytön tarina. 1996.
  • Phoolan Devi: Minä, Phoolan Devi: Intian bandiittikuningattaren hurja elämä. 1997.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Vuoden kestänyt kaappienraivausprojekti



Noin vuoden kestänyt jakso elämässäni on päättynyt. Olen vähän kerrassaan raivannut puolisoni ja minun yhteisen asunnon kaappeja. Ylimääräiset tavarat olen enimmäkseen myynyt Huuto.netissä. Lisäksi tavaraa on mennyt muun muassa roskiin sekä lahjoituksena järjestöille ja kavereille.

Olen aiemmin jo blogannutkin siitä, miten olen hankkiutunut eroon ylimääräisistä jalometalliesineistä ja jakanut pieneksi jääneitä vaatteita vaatteidenvaihtobileissä. Nämäkin olivat osa samaa isoa roinanhävitysprojektia.

Ei valmista suunnitelmaa

Ennen viime vuoden kesää olin silloin tällöin myynyt jotakin pientä Huuto.netissä. Nyt kuitenkin aloin panemaan sinne yhä enemmän myynti-ilmoituksia. Minulla ei alun perin ollut mitään tavoitetta eikä suunnitelmaa, en siis tiennyt että tulisin perkaamaan lähes kaikki taloutemme kaapit ja varastot.

Vuoden varrella kävin yksi kerrallaan läpi eri varastotiloja. Tässä vähän listaa kohteista:
  • Liinavaate- ja pyyhekaappi
  • Maustekaappi
  • Vaatekaappi
  • Lipasto, jossa asusteita
  • Verkkovarasto
  • Lemmikkitarvikelaatikko
  • Kirjahylly
  • Sekalainen varastohylly
  • Keittiön kauha- ja veitsilaatikko
  • Lääkekaappi
  • Työkalupakit
  • Kylpyhuoneen kaapit

Lähes tonni tilille

Ilman muuta tietyt jutut, kuten vanhentuneet mausteet ja lääkkeet, kuuluivat hävitettäviksi. Kuitenkin Huuto.netiin päätyi todella paljon tavaraa.

Huudossa on automaattinen tilastonpito myyjille. Se kertoo, että olen myynyt vuoden sisällä 115 kohdetta ja ansainnut vajaa 900 euroa.

Kaappien siivouksesta ja tavaran myynnistä on kirjoitettu myös Tarkkamarkka.comissa, Tarkan Markanblogissa ja Saituri.orgissa.

Nämä mainostavat, että tällaisella myynnillä voisi ansaita jopa tuhansia euroja. Luulen kuitenkin, että se vaatisi varastoja merkkitavarasta ja kalliista teknisistä vempeleistä.

Itselläni useimmat myytävät tavarat olivat muutaman euron hintaisia. Tavara vaihteli meikkikynästä kuntopyörään. Mukana oli vaatteita ja asusteita, leffoja, CD:tä, kirjoja, muutama vähän kalliimpi tavara – kaikkea mitä tavalliseen talouteen kertyy.

Kaupankäynti vie aikaa

Tavaran myynti pitää ottaa eräänlaisena harrastuksena, se nimittäin vaatii vaivannäköä. Kohteet pitää valokuvata ilmoitusta varten ja punnita, jotta voi ilmoittaa postikulut. Postitusta varten pitää hankkia pakkausmateriaaleja. Ja siellä postissa pitää käydä usein viemässä myytyjä tavaroita.

Nyt jälkeenpäin on myös helppo sanoa, että tällaista kaikkien varastojen läpikäymisprojektia ei kannata yrittääkään toteuttaa esimerkiksi yhdessä viikonlopussa. Siinä menisi vain hermot ja tuskissaan tulisi luovutettua heti alkuun. 

Projektille kannattaa varata aikaa muun elämän ohessa. Vuoden varrella ehti kätevästi pikku hiljaa inspiraation iskiessä käydä tavaroihin käsiksi.

Yksi rajoitus projektissa oli, nimittäin puolisoni tavaroihin en koskenut. Yhteisiä tavaroita katsottiin jonkin verran yhdessä tai mieheni antoi minulle valtuutuksen karsia omin päin.

Mielestäni koti ei ole vain naisen valtakunta, ja olisi törkeää hävittää toisen tavaroita luvatta, vaikka miten epämieluisia ne olisivat itselle. Toki mielestäni rakkaallani olisi karsittavaa esimerkiksi kirjoissa ja CD-varastoissa, mutta hän on eri mieltä ja se vaan on sitten niin.

Luopumista voi harjoitella

Tiedän, että on monia, jotka eivät pysty luopumaan vanhasta tavarasta. Tavaraa kuvittelee tarvitsevansa vielä joskus. Roinan on saanut lahjaksi tai siihen liittyy vahvoja tunteita. On vain ”kiva omistaa”.

Itsekin totuin vasta vähitellen yhä railakkaampaan poispanemiseen. Saatoin aluksi käydä jonkin kaapin nuukaillen läpi, mutta myöhemmin palasin sinne uudestaan ja laitoin ison satsin lisää tavaraa pois.

Auttaa, jos miettii, tuleeko tavaraa tarvitsemaan tulevan vuoden aikana. Tai onko sitä tarvinnut jo menneiden yhden, kolmen, viiden vuoden aikana.

Sitä paitsi luopumalla vanhasta saa tilaa uudelle. Tilaa vapautuu, ja ei tiedä, mitä kivoja uusia tuulia ilmestyy elämään. Väljä asunto on myös turvallisempi sekä helpompi siivota.

Kaikkea aikansa

Kesän alussa laskeskelin, että kaappien raivausta ja tavaran kauppaamista on kohta mennyt vuosi. Tein päätöksen, että elokuussa otan pois loput jäljellejääneet myynti-ilmoitukseni Huuto.netistä ja hankkiudun eroon lopuista tavaroista.

Ylhäällä olevassa kuvassa on Kierrätyskeskukseen menossa ollut tavaraerä. Kamat piti vain viedä paikan päälle ja asia oli sillä selvä.

Äitini kanssa jutellessani hoksasin, että joitain tarpeettomia rakennusmateriaaleja saatetaan tarvita vanhempieni kesämökillä. Eli niillekin löytyy sitten loppusijoituspaikka.

Nyt jäljellä on enää muutama juttu odottamassa poisvientiä, ja koti tuntuu ihanan väljältä. On kiva myös kun tietää tarkkaan, mitä missäkin päin kämppää on, eikä tavaraa ole hautautunut unohduksiin. Jopa kerrostaloasuntoomme kuuluva irtaimistovarasto on nyt lähes tyhjä!

Vinkkejä matkan varrella sain seuraavista kirjoista:

Rita Emmett: Kaikki paikallaan : rojun taltuttajan käsikirja. 2006.

Donna Smallin: Koti siistiksi : 500 vinkkiä tavarapaljouden taltuttamiseen. 2007.

Anne te Velde-Luoma: Kaaoksen kesyttäjä : tavarat, paperit ja aika haltuun. 2010.

Tavaranraivausluentoja ja -kursseja järjestetään myös kansalais- ja työväenopistoissa (joiden syksyn ohjelmat on juuri julkaistu, vink vink)!

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Huijauksen makua jalometallien kaupassa


Kokeilin vähän aikaa sitten jalometallien myyntiä. Varsinkin kultaa ostavat yritykset ovat mainostaneet kovasti viime aikoina, joten minäkin innostuin. Kokeilu sai pontta tänä vuonna muutenkin ahkerasti harjoittamastani kaappien tyhjennyksestä.

Hopeaa minulla oli selvästi enemmän kuin kultaa: kakkulapiopari, kuuden kahvilusikan setti ja sokerilusikka. Yhteensä nämä painoivat 218 grammaa. Kaikissa oli sama pitoisuusleima 830.

Kultakauppaa lähdin ihan vain huvikseen kokeilemaan testaamisen ja vertailun vuoksi. Minulla oli korurasiassa kahdet joutavat kultaiset nappikorvikset, kooltaan pikkiriikkiset. Kun koetin punnita niitä yhdessä keittiövaa'alla, laite ei edes tunnistanut mitään painoa. Eli todella mitätön määrä kyseessä.

Ostajia löytyi useita

Jonkin aikaa googletin (”ostetaan kultaa/hopeaa” hakusanoilla) ja vertailin eri firmoja. Ostajayrityksiä on lukuisia kaikkein nimekkäimpien ja eniten mainostavien lisäksi, joten vertailu kannattaa.

Hopean ostajaksi valikoitui tuolloin korkeinta hintaa tarjonnut Verkkokulta Oy. Kullasta parhainta hintaa näytti tarjoavan Kultarahaksi.

Lähettämisprosessi, joka on hyvin kuvattu täällä, sujui kummankin firman kanssa hyvin. Itse sähläsin hopeaesineiden lähetyksessä niin, että unohdin laittaa myyntisopimuksen esineiden kanssa samaan pakettiin, mutta soittelin ja meilasin Verkkokultaan ja kaikki sujui sekaannuksitta. Samoin maksu niin hopeasta kuin kullasta oli todella nopea kuten oli luvattukin.

Hinta olikin vain kolmasosa

Mutta sitten se maksun määrä. Hopeaesineistä olin laskeskellut saavani noin 65 euroa Verkkokullan sivuillaan lupaaman 0,30 €/g hinnan mukaan. Mutta todellisuudessa tilille kilahti 33,78 euroa.

Olin myös joutunut itse maksamaan postivakuutetun paketin lähetyksen postissa: 12,40 euroa. Jos Verkkokulta on hyvittänyt lähetyksen hinnan, kuten sen pitäisikin lupauksensa mukaan tehdä yli 100 gramman lähetyksille, jää myydyn hopean arvoksi 21,38 euroa. Kolmasosa siitä, mitä nettisivuilla annettiin ymmärtää!

Kultakorviksista tilille tuli 1,89 euroa. Hupaisaltahan tämä tuntuu. En osaa tämän kohtuullisuudesta sanoa mitään, kun käytössäni ei ollut tarkempaa vaakaa kuin keittiövaaka.

Se kuuluisa pieni präntti

Sekä Verkkokulta että Kultarahaksi esittelevät kotisivuillaan näyttävästi hintataulukoita, joissa on lupaavan oloisia ostohintoja jalometalleille. Kaupat vaikuttavat hyvinkin houkuttelevilta.

Kuitenkin tarkemmin sivuja kaivellessa löytyvät sopimusehdot, joissa peräännytäänkin hieman. Verkkokullan ehdoista:

Verkkokulta Oy:n kotisivuilla esiintyvät esimerkit hinnoista ovat malliesimerkkejä, eivätkä ne toimi takuina summasta, joka Asiakkaalle lopullisesti maksetaan Asiakkaan esineestä.

Maksun perusteena on Verkkokulta Oy:n vastaanottopäivänä määrittämä hinta sekä jalometallien paino ja jalometallipitoisuus.


Lähestulkoon identtiset ukaasit löytyvät Kultarahaksin ehdoista.


Vaatii nopeaa reagointia


Kumpikin yritys antaa asiakkailleen kolme päivää aikaa ottaa yhteyttä ja perua kauppa, jos on tyytymätön saamaansa hintaan. No, minulla se aika on selvästi jo mennyt ohi. Harmittaa kuitenkin.


Muistelen jossakin googletellessa törmänneeni mainintaan, että ostajayritysten maksama hinta riippuu myös siitä, miten suuren erän metallia lähettää. Ehdoissakin mainitaan paino. Eli vasta todella suuria korukasoja myytäessä saisi sen etusivulla luvatun herkkuhinnan.


Ikävä maku jäi myös siitä, että en saanut minkäännäköistä tositetta tai kuittia tapahtuneista kaupoista. Kultarahaksi lupaa kyllä tositteen ehdoissaan. Verkkokulta ei semmoisesta puhu. Kullan myynnistä tuli vain tekstiviesti, hopeasta ei sitäkään.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Jakamistalous – panisinko minäkin kaikki jakoon?


Luin juuri kirjan Kaikki jakoon! Kohti uutta yhteisöllistä taloutta. Teos kertoo jakamistaloudesta, joka on Yhdysvalloissa jo arkipäivää, mutta vasta jalkautumassa Suomeen.

En nyt aio tehdä kirja-arviota tai -esittelyä, sillä niitä on ilmestynyt monessa mediassa ja varmasti löytyy googlettamalla. Sen sijaan kerron kirjan itsessäni herättämiä fiiliksiä.

Jakamistaloudessa ideana on se, että kaikkea ei tarvitse enää itse omistaa, vaan tärkeämpää on käyttöoikeus. Paljon käytetty esimerkki on se, että ihminen ei kaipaa itselleen poraa, vaan reiän seinään.





Jakamistaloutta on autojen yhteiskäyttö, oman asunnon tai sen osan vuokraaminen muille, tavaroiden lainaaminen muilta tai lainaan anto muille, palvelusten ja tavaroiden vaihdanta, ja niin edelleen.

Kaiken mahdollistajana on internet ja sen erilaiset jakamistaloussivustot. Toiminta tapahtuu ihmiseltä ihmiselle – naapurien, työkaverien tai opiskelutoverien kesken ohi yritysten.



Monta hyötyjää


Tämähän on innostavaa – ja järkevää! Keskivertoauto seisoo käyttämättömänä valtaosan ajastaan, niin esimerkiksi myös minun omistamani ompelukone ja matkalaukku, joita voisin hyvin tarjota vuokralle.

Kun yhtä esinettä käyttää useampi ihminen, esineitä tarvitaan vähemmän ja luonnonvaroja säästyy. Samalla ihmiset tutustuvat toisiinsa mielekkäällä tavalla ja kovasti peräänkuulutettu yhteisöllisyys saa lisää kasvualustaa.

Jakamistalous voi olla myös tapa ansaita lisätuloja jo omistamallaan omaisuudella. Yhdysvalloissa jotkut pystyvät tienaamaan tuhansia dollareita kuukaudessa vuokraamalla asuntoaan ja autoaan.


Omia kokemuksiani


Huuto.net on minulle tähän mennessä tutuin jakamistalouden toimija. Aluksi vuosikaudet tein siellä itse huutoja, mutta viime aikoina olen ollut aktiivinen myyjä.

Käytetyn tavaran myyntiä on toki ollut aina, mutta Huuto.netistä tekee osan jakamistaloutta se, että sen toiminnassa internetillä on oleellinen rooli.

Minulla on ajokortti, mutta ikäni suuressa kaupungissa asuneena ajatus auton ostamisesta on tuntunut täysin hullulta. Aluksi satunnaisen auton tarpeen ratkaisi ajopelin lainaus vanhemmilta tai autovuokraamosta, kunnes saimme kahden siskoni kanssa yhteiskäyttöauton.

Asumme sopivasti Helsingissä melko lähekkäin, joten auton nouto omaan käyttöön sujuu. Omasta auton tarpeesta tehdään merkintä Google-kalenteriin. Yhteiskäyttöautoihin liittyviä palveluja on toki olemassa nille, joilla ei perheenjäsenten kesken auton hankintaan ole mahdollisuutta.

Vaatelainaamo vuokraa jäsenilleen muotivaatteita kahdeksi viikoksi kerrallaan. Luettuani lehtijuttuja Vaatelainaamosta kiinnostuin, meilasin heille ja kyselin lainaamon vaatteiden kokovalikoimasta.

Vastaus oli, että suurin osa vaatteista on kokoa 36–38. Ei ihan minulle sopivia. Kokoelma kuitenkin kasvaa koko ajan, joten ehkä vielä jonain päivänä käyn tsekkaamassa heidän vaatevalikoimansa.


Uusia palveluja käyttämään


Kirjasta innostuneena kävin luomassa tunnukset myös Sharetribeen ja Netcycleriin.

Netcycler mahdollistaa Huuto.netin tapaan tavaroiden myynnin, mutta lisäksi myös vaihdon. Vaihdon osapuolina voi olla useampia ihmisiä.

Huuto.netiin tottuneena tuntuu hieman raskaalta alkaa opetella uuden palvelun toimintaperiaatetta. Houkuttelevaa kuitenkin on, että Netcycleriin voi merkitä tavaroita, joita itse kaipaa. Itselläni puuttuisi hyllystä pari kirjaa... Pohdin kuitenkin, tulisiko tavaraa haalittua itselle harkitsematta.

Sharetribe on alusta erilaisille jakamistaloussivustoille. Siitä voi luoda omanlaisensa. Löysin omalle kaupunginosalleni perustetun Sharetribe-yhteisön, jossa oli kuitenkin alle 10 jäsentä. Vielä ei siis oikein ole olemassa kriittistä massaa, joka tekisi yhteisöstä toimivan.

Kuinoman sivuilla olen käynyt myös tutustumassa. Siellä voi antaa vuokrattavaksi omistamiaan tavaroita, esimerkiksi urheiluvälineitä. Houkuttavaksi käytön tekisi se, että läheinen Vallilan kirjasto toimii noutopisteenä.


Ilmiö muotoutuu meidän ihmisten myötä


Vähän on pää pyörällä näiden eri palveluiden kanssa. Mitä jos haluan esimerkiksi hankkiutua eroon tarpeettomista tavaroistani? Myyntiin ne voi laittaa Huuto.netiin. Tai ehdottaa vaihtoa Netcyclerissä. Tai panna vuokralle Kuinomaan. Tai vuokrata naapureille Sharetribessa.

Voisin myös tarjoutua ulkoiluttamaan koiraa, ja toisaalta ottaisin mielelläni jonkun pesemään kotimme ikkunoita. Palveluita voisi vaihtaa Sharetribessa ja myöskin Stadin Aikapankissa. Mitä valitsisisin? Varmaan ilmoituksia voisi hyvin laittaa useampaan palveluun.

PS. Sharetriben Juholle kiitos kirjan lainaamisesta!

Postaukset jatkuvat normaaliin tapaan kahden viikon välein :) Hyvää kesää!

Katso myös postaukseni keväältä 2016, jossa kerron kokemuksiani Airbnb:stä.


Jos halajat tämän kirjan lisäksi muita lukuvinkkejä, tsekkaa lista, johon olen kerännyt omat suosikkini: 20 +5 parasta kirjavinkkiä oman kulutuksen ja talouden hallintaan.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Vaatteet kiertämään kaverien kesken


Juhannus alkaa olla juhlittu. Ei anneta sen kuitenkaan häiritä lupaustani päivittää kahden viikon välein. Tällä kertaa kierrätysasiaa.

Pidin viikko sitten vaatteidenvaihtobileet. Kyseessä on tapahtuma, johon jokainen osallistuja voi tuoda omia vanhoja vaatteitaan, joita ei enää käytä. Osallistujat voivat sitten ottaa tapahtumasta mukaansa ilmaiseksi muiden tuomia vaatteita. Raha ei liiku. Vaatteet tulevat taas käyttöön, kaapit väljenevät ja osallistujat saavat uutta päällepantavaa ilmaiseksi.

Olen pitänyt näitä vaatteidenvaihtobileitä aikaisemminkin, mutta nyt olin jahkaillut bileiden järjestämistä noin vuoden. Viime vuoden keväällä nimittäin lihoin parin vaatekoon verran, ja halusin vielä säilyttää pieneksi jääneet vaatteet. Kuten varmasti monella muullakin iän myötä runsastuneella, mielessä oli, että saatan laihtua vielä.

Vuosi vaatekasojen tallentamista käyttämättöminä kuitenkin oli tarpeeksi. Uusia sopivankokoisia vaatteita alkoi olla tarpeeksi ja pienten vaatteiden säilöminen tuntui tarpeettomalta (ja laihtuminen epätodennäköiseltä). Niinpä bileet pystyyn.

Kahvittelua teeman kanssa

Kutsuttujen joukosta paikalle saapui viisi naista. Tällä kertaa vieraat toivat hyvin vähän itse mukanaan vaatteita, sillä olin mainostanut, että minulla on todella runsaasti jaettavaa tarjolla. Vieraat olivat kaltaisiani noin kolmikymppisiä naisia, jotka asuvat täällä pääkaupunkiseudulla runsaiden shoppailumahdollisuuksien äärellä.

Vietettiin pitkää sunnuntai-iltapäivää pullakahvien äärellä. Vaatteidenvaihtobileet ovat vähän kuin vaikka ompelukerho – kiva alkoholiton tapa tavata yhteisöllisesti naisporukalla.

Keskustelimme siitä, kuinka monen kodissa on tavarapaljoutta ja sitä ja tätä tarpeetonta tavaraa, joka pitäisi saada kaupattua jossain. Moni tunnusti, ettei ollut vaatteidenvaihtobileiden alla jaksanut edes aloittaa vaatekaappiensa perkaamista, vaikka nyt olisi ollut kätevä tapa päästä räteistä eroon. Urakka tuntui niin valtavalta.

Hamstraajien apuna ammattilaiset

Keskustelimme ammattijärjestäjistä (kutsutaan myös professional organizereiksi tai ammattiraivaajiksi), jotka auttavat asiakkaitaan täysien varastojen raivaamisessa. Ammattijärjestäjät kannustavat ja auttavat tavaran laittamisessa kiertoon ja antavat tietoa hävittämismahdollisuuksista.

Itseäni kyseinen ammatti kiinnostaa jonkin verran. Olen lukenut muun muassa ammattiraivaaja Anne  teVelde-Luoman kirjoittaman kirjan Kaaoksen kesyttäjä.

Joku kertoi lukeneensä näistä raivaajista ja sanoi, että haluaisi sellaisen apua. Vitsailimme, että minä voisin ryhtyä ammattijärjestäjä-harjoittelijaksi ja tulla jonkun kaverin avuksi kaapinraivaukseen.

Kledjut uusiin koteihin

Jonkin verran vieraani poimivat matkaansa minun vanhoja vaatteitani. Mielestäni on kiva ajatus, että oma vanha vaate saa uuden elämän jonkun tutun ihmisen luona. Vanhojen vaatteiden arvo kirppiksellä tai vaikkapa huuto.netissä on aika mitätön, joten sinänsäkään luopuminen ei tuntunut hankalalta.

Isot kasat pieniä vaatteita jäi kuitenkin vielä, samoin joitakin vieraitteni tuomia vaatteita. Kuluneen viikon aikana olen lajitellut niitä eteenpäin: kaverien tuomat jämävaatteet kasasin odottamaan Kierrätyskeskukseen vientiä. Tuntuisi hölmöltä myydä kaverien tuomia esineitä ja itse saada rahat niistä.

Pari vaatetta kasasin eräällä ystävälle, joka ei bileisiin päässyt, mutta jonka tyyliä vaatteet mielestäni olivat. Loput laitoin myyntiin huuto.netiin isoina halpoina paketteina.

Mieli kevenee kun komerot tyhjenevät!

Vinkki: vaatteidenvaihtoiltoja järjestää Helsingissä Luonto-Liiton kulutuskriittinen ryhmä (linkki Facebook-ryhmään).

PS. Viime postauksessa kerroin, että kokeilen menokirjanpitoa Toshl-älypuhelinsovelluksella. Kokeilu loppui lyhyeen, kun selvisi, että Toshlin ilmaisessa versiossa kuukaudessa voi olla vain yksi tulomerkintä. Ei toimi, kun minulla on muitakin tulonlähteitä kuin kuukausipalkka.

Jatkan toistaiseksi kotikutoista kuitit kenkälaatikkoon ja taulukkosulkeiset kerran kuukaudessa -menetelmääni.

Katso myös poiminnat Hyvän mielen vaatekaappi -kirjasta.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Menot ja tulot selville kuittikirjanpidolla

Minulla on vuosien varrella vahvistunut halu yhä tarkemmin suunnitella talouttani ja saada mahdollisesti säästöönkin jotakin. Olen lukenut sijoitus- ja säästämisoppaita sekä verkkosivustoja, kuten Marttaliiton ja Takuu-säätiön sivuja.

Yksi talousneuvoista, johon monessa paikassa ensimmäisten joukossa törmää, on tämä: kannattaa selvittää omat menot ja tulot pitämällä niistä kirjaa jonkin aikaa. Yllättävän harva nimittäin osaa sanoa, paljonko rahaa sieltä omalta tililtä liikkuu.

Viime joulukuussa (2012) aloin keräämään kaikista ostoksistani kuitit talteen. Joskus unohtui kassalla pyytää kuittia tai kuitti meni roskiin, mutta kirjoitin sitten kotona itselleni paperilapulleni ”kuitin”.

Kuun lopussa kuittirutistus

Kuitteja tyhjensin muutaman kerran viikossa laatikkoon, ja sitten joka kuukauden päätteeksi kokosin kuiteista menot yhteen taulukkolaskentaohjelmaan. Tulot oli helppo selvittää palkkakuiteista, Kelan kirjeistä jne.

Yhteensä minulla oli meno-kategorian sarakkeita 14 ja tulot-kategoriassa viisi. Kategoriat ovat kaikilla yksilöllisiä, joten siksi esim. Marttaliiton valmiiden lomakkeiden käyttö voi olla hankalaa – kaikilla ei esimerkiksi mene rahaa päiväkotimaksuihin tai bensaan.

Olen nyt siis pitänyt tätä kirjanpitoa puoli vuotta, joulukuusta toukokuuhun. Mitä olen oppinut?

Syntini

Kirjanpito paljasti, että ruokaan minulla menee aikamoisen paljon rahaa.

Työpaikkalounaat maksavat päivässä 5,90 € (lämmin ruoka) tai 5,15 € (salaatti tai keitto). Palkkakuitissa nämä on suoraan vähennetty palkasta, joten tämä menoerä olisi helppo olla huomaamatta, mutta erittelin tämän omaan sarakkeeseensa menotaulukkooni.

Ulkona tulee syötyä paljon ja kovin paljon emme mieheni kanssa kokkaa, kun makumieltymykset ovat aika erilaiset ja tiskitkin tuskastuttavat.

Joitakin korjauksia tähän rahareikään olen keksinyt: jos tarvitsee syödä kaupungilla, saatan käydä opiskelijaruokala Unicafessa. Se on halpa (ateria 6,10 €), vaikka ei olisikaan opiskelija.

Kun on sovittu ravintolatreffit kaverin kanssa, saatan säätää itselleni budjetin, jota ei pitäisi ylittää. Tehokkaimmin tämä toteutuisi ottamalla mukaan vain budjetin verran käteistä mukaan, mutta siihen en ole tainnut vielä yltää. Koskaan ei tiedä, kuinka mehukkaiksi rupattelut kehkeytyvät ja miten ilta venyy...

Halvat hupini

Verrattuna muihin menoihin tapani käydä kirppiksillä shoppailemassa ja varata kirjastosta uutuuskirjoja ovat aivan mitättömiä kulueriä. Näihin on hankala saada kulumaan viittä, kymmentä euroa enempää kuukaudessa. Kirjaston varausmaksu per kirja on 50 senttiä.

Näitä voi jatkaa hyvällä omallatunnolla.

Kesän alku, uuden alku

Taulukkolaskentaohjelmassa on omat jäykkyytensä. Itse olen ainakin unohtanut ammoisten atk-kurssien jälkeen, miten voisi tehdä koosteeksi kaavioita pitemmän ajan menokirjanpidosta.

Innostuin, kun Tarkan Markan blogissa kerrottiin nettiselaimen tai älypuhelimen kautta käytettävästä Toshl-sovelluksesta, joka on luotu juuri tähän tarkoitukseen. Harjoittelen nyt sen käyttämistä.

Päivitän myöhemmin, miten käteväksi tuo Toshl on osoittautunut.


Tämä oli ensimmäinen postaukseni Rikasta elämää -blogiini. Toivottavasti tykkäsit ja haluat palatakin. Jatkossa päivitän sisältöä aina joka toinen sunnuntai.

Katso myös uudempi postaukseni älypuhelinsovelluksista talouden seurantaan.